Ryyppyruletti

Hän hoitaa vastuunsa,

hän käyttäytyy,

huolehtii ulkoisesta olemuksestaan.

 

Perheellinen,

työssä käyvä,

selvin päin autoileekin.

 

Vahvoissa kulisseissaan,

voi viekas juoppo,

pyöriä ryyppyruletissaan.

 

Arvotaan,

seuraava syy,

seuraava aine.

 

Aina vain,

pyörii ruletissaan,

voittojen huonontuessa.

 

Pyörii,

ja pyörittää,

oman elämänsä tuhoamista.

 

Kunpa vain,

joku pysäyttäisi ruletin,

ennen kuin,

hän vahingoittaa muitakin...

 

 

Yksinäiseksi luotu

Yksinäiseksi luotu,

kuulee kivitaskun naputuksen,

tuntien ruohon tuoreuden varpaissaan.

Hymyillen haistaa yksinäinen,

rannan tuoksun, noustessa auringon.

 

Ihmistä väistäen,

loikkaa erakko kivelle,

nostaa katseensa pääskyn lentoon.

Ketomansikan mausta,

nousee nauru orvon huulille.

 

Outona illan hämyssä,

jakaa tuo kummallinen,

leipänsä sorsanpoikien kanssa,

kiittäen Luojaansa rauhasta,

äärellä lepoon painuvan auringon.

 

Yöllä, kaipaa yksinäinen,

ei ihmistä rinnalleen,

vaan tuiketta tähtien.

Päivän elettyään teeskentelemättä,

vastaa erakko pöllön huhuiluun.

Runoni ovat usein hieman surullisia, ei ehkä niinkään siksi, että olisin kovinkaan onneton ihminen, vaan sen vuoksi, että niin kauan kuin olen osannut kirjoittaa, runoilu on ollut yksi tapani käsitellä elämässä kohtaamiani askarruttavia asioita.

Tänään

Tänään voisin hypätä uuteen ulottuvuuteen.

Voisin kylpeä elämän yltäkylläisyydessä,

pelkäämättä seurauksia.

 

Tänään voisin muuttaa suuntaa.

Voisin leijua sankassa sumussa,

näkemättä eteeni.

 

Vain tänään voin heittäytyä mahdollisuuksiin,

niihinkin joita ei oikeasti ole.

Onneksi kello on 23.50,

en enää ehdi tehdä paljoa sellaista,

jota huomenna katuisin.

 

Viidakon Valtaaja

Siinä se taas on!

Tukahduttava viidakko,

rönsyilevät isolehtiset kasvit,

ilman kukkia,

hedelmistä puhumattakaan.

 

Valtaaja iskee,

takoo ja tahkoaa,

kunnes huomaa taas voimattomuutensa,

lamaantuu,

jumittuu epäoikeudenmukaisuuteen.

 

Jos Valtaaja perääntyisi,

kävelisi takaperin kauemmaksi,

askeltaisi vielä viidakon reunastakin edemmäksi.

Näkisikö hän auringon vihreyden välistä?

Uskaltaisiko luottaa polttavaan säteilyyn,

joka lopulta osoittautuu vahvemmaksi kuin raivaajan viikate?

 

Entä jos Valtaaja luopuisi paikasta viidakossa,

jättäisi se käärmeiden ja myrkyllisten hyönteisten temmellyskentäksi?

Säästyisivät Valtaaja ja hänen työkalunsa,

siihen tarkoitukseen,

johon ne on luotu.

 

Voisiko Valtaaja syöksyä sivuun,

säästää itseään?

Ei hän mene heikoille jäillekään!